31.10.2015

Miten meni niin kuin omasta mielestä


Ylen Kainuun toimittajat urakoivat Halloweenin kunniaksi tälle pyhäinpäivän aaton iloksi peräti kolme (3) astrologiaa käsittelevää artikkelia ja yhden Skepsis ry:tä koskevan jutun -  ja minunkin tynkähaastatteluni on julkaistujen joukossa.

Yle Kainuun toimituksesta on otettu minuun viikon aikana yhteyttä kahteen otteseen; ensin haluttiin tehdä nettijuttua horoskoopeista

"Mikä on teidän näkemyksenne, miksi niitä luetaan, vaikka moni silti ei niihin uskokaan? Mistä lehdet saavat/ostavat horoskoopit? Miten muutokset taivaalla vaikuttavat horoskooppeihin."

Annoin linkkivinkin Suomen ammattiastrologien sivuille Maarit Laurennon blogiin jossa käsitellään viikkohoroskooppien historiaa ja ehdotin yhteydenottoa kahteen ko. palveluita antaneisiin ammattiastrologeihin, (Tästä vinkistä Yle Kainuun toimitus teki toisen nettiartikkelin.)

Kuluu viikko ja toinen toimittaja soittaa (samasta toimituksesta, huomaan sen vasta myöhemmin) ottaa yhteyttä ja haluaa tehdä nettijutun Suomen Astrologisesta Seurasta ja sen toiminnasta.  Sovimme puhelinhaastattelun samalle päivälle. Haastattelu alkoi 28.10.2015 klo 13:58. 

Lähetin palautetta  artikkelin kirjoittajalle ennen sen julkaisemista luettuani raakaversion seuraavana päivänä.

…Eipä tuossa taaskaan annettu tilaa esim. maailmankuvan selittämiselle…
Mainitsin nimenomaan median käsittelytavan pinnallisuuden, tarkoitushakuisuuden ja sen ettemme koe saavamme tilaa ja mahdollisuutta selittää maailman- ja ihmiskuvaamme. Ainakaan tuossa ei mitenkään kuvattu astrologista maailmankuvaa muuten kuin negaation kautta, eli se poikkeaa tieteenmaailman kuvasta mutta ei kuvattu miten.

Yritin selittää ed. asioita ja mitä astrologiassa tutkitaan ja tarkastellaan mielestäni aika tavalla perusteellisemmin mutta näinhän tämä yleensä menee.
En kyllä oikein ymmärrä miksi näitä juttuja tehdään astrologiasta jos ei haluta edes siteerata niitä kohtia jotka voisivat selittää mistä se hakemasi vastakkainsettelu oikein loppujen lopuksi syntyy. Kosmologisista näkemyserosta.

Muutama toimittajan epätarkka siteeraus löytyy artikkelissa mutta olennaista on etten oikein ”kuule” omaa ääntäni tuosta artikkelista. Omasta puolestani moinen informaatioltaan "nolla-artikkeli"  epäkiinnostavana täytejuttuna olisi saanut jäädä julkaisematta. Haastattelun piti käsitellä ennen kaikkea yhdistystoimintaa ja miksi ihmiset harrastavat astrologiaa ja sen sellaista  mutta I should have known better...

Unohdin että on tulossa oli  - ei aprillipäivä - vaan halloween....

Toimittajalta tuli muuten vastaus palautteeseeni ennen julkaisua:
"Palataan mielellään aiheeseen, kun uutta kerrottavaa löytyy."

Jäin kyllä miettimään että uskotaanko kumpikaan että se kannattaa kun vanhatkin sanomiset menivät vähän niin kuin vesi hanhen selästä. Olen toki jäävi tässä asiassani, päätelkää itse. Artikkeli kainalojuttuineen ja sitten minun editoimaton haastatteluni. Kaipa saan oman haastatteluni julkaista ilman toimittajan lupaa, ihan vertailun vuoksi - ja osoittaakseni kuinka väitteeni siitä ettemme tule kuulluksi voi jopa pitää paikkansa.

LISÄYS: 1.11.2015
Jos haluat tutustua näkemyksiini astrologian harjoittamisesta niin tässä muutama vinkkilinkki kirjoituksiini
Näkökulmia ja avautumisia (bloggaukseni 5.4.2014) ja Helppoa ja (hauskaa) rahaa astrologian kautta? (bloggaukseni 7..5.2013)  


1 kommentti:

  1. What to Look Out for in Baccarat - Wales News
    Baccarat is a card game traditionally played in pairs 바카라 사이트 on 샌즈카지노 fixed odds. This choegocasino is a favorite for a player to win by betting. It is

    VastaaPoista