11.5.2013

Aamutähti vai Iltatähti?



Järkevä ihminen sopeuttaa itsensä maailmaan; järjetön yksilö sopeuttaa maailman itseensä. Siksi kaikki kehitys on sidoksissa järjettömiin. - Bernand Shaw

Traditionaalisella astrologialla tarkoitetaan (yksinkertaistaen) astrologian haaraa jonka lähestymistapa  on ajalta ennen psykologian keksimistä ja sen termistön ja ihmisnäkemyksen tuomista astrologiaan .  Taika-blogissa oli tänään mielenkiintoinen kirjoitus Merkuriuksesta ja mitä eroa voisi olla sen aamu- ja iltatähtivaiheen tulkinnassa. Tätä  orientaali/aamutähti ja occidentaali/iltatähti- jaoettelua ei taida nykyastrologit paljon käyttää.  Käsittääkseni traditionaalisen astrologian mukaisesti Merkurius ja Venus sekä Kuu (jotka kiertoradat ovat Maan ja Auringon välissä) toimivat parhaiten jos ne ovat iltatähtiä eli asteluku on "isompi" kuin Auringon, nousevat Auringon jälkeen. Mars, Jupiter ja Saturnus toimivat sen mukaan parhaiten jos ovat orientaaleja eli aamutähtiä.

Taika-blogissa siis kirjoitettiin:

Nyt Merkurius siirtyy siis kulkemaan iltatähtenä. Muuttuuko Merkuriuksen luonne tästä sen suhteesta Aurinkoon? Onko iltatähden Merkurius herkempi, ystävällisempi, taiteellisempi ja rauhallisempi viestinnässään? Samaa Venuksen tulkinnasta lainattua logiikkaa soveltaen voi ehdottaa, että aamutähtenä kulkeva Merkurius on valpas, utelias, tiedonhaluinen, älyllinen, kärkäs ja mahdollisempi sosiaalisempi tai ainakin hanakampi ottamaan kontaktia?

Olen kirjoittanut tässä kollegan blogissa aiemmin perääntyvästä Venuksesta ja sen eroista aamu- ja iltatähtivaiheessa

Perääntyvän Aamutähti-Venuksen omaavat ovat usein luonnonlapsimaisia käytöksessään, rikkovat sosiaalisia normeja etsiessään omaa ihannettaan ihmissuhteista, yhteiskunnasta, kauneudesta ja taiteesta. Mitä kauemmaksi Venus perääntyy Auringosta tässä vaiheessa, sen äärimmäisempiä ilmiöitä – uutta aidosti luovaa tai muuten vain shokeeraavaa toimintaa – voi näkyä Venuksen teemojen toteuttamisessa heidän elämässään.

Perääntyvän Iltatähti-Venuksen omaavat ovat usein perääntyvän Aamutähti-Venuksen omaavia halukkaampia sopeutumaan vallitsevaan sosiaaliseen järjestykseen, sopeuttamaan itseään yhteiskuntaa.

Oletan että tuo arvottamisen alkuperä on pitkälti sosiaalistumisen korostamista. Traditionaalisessa yhteiskunnassa nokkimisjärjestys, se että jokainen tietää paikkansa ja asemansa hierarkiassa oli tärkeä yhteiskunnallisen rauhan takaaja. Tämä näkökulma sai laittamaan teaseriksi jutun alkuun tuon Bernard Shaw-sitaatin - asioita voi katsoa myös toisestakin näkökulmasta. 



Minulla sattuu olemaan sisäpiiriläiset (Merkurius ja Venus) juuri  "vastakkaisella puolella" eli aamutähtiä ja Venus vielä perääntyvänä ja vailla pääaspekteja (kvinkunssi Kuuhun ja kvintiili Uranukseen.) 

Detrimentti- Kuuni  Kauriissa on sentään occidentaali  mutta itselleen vieraassa merkissä (olen kyllä täydenkuun aikaan ja vieläpä kuunpimennyksen aikaan syntynyt, mutta kuu on ehtinyt ylittää tarkan täydenkuun vaiheen eli se on occidentaali.)

Toisaalta, Mars, Jupiter ja Saturnus ovat myös minulla aamutähtiä joten nimenomaan näiden planeetojen pitäisi toimia paremmin  ja paremmin toimiminen on ilmeisesti juuri sitä Taika-blogissa ehdotettua harkitsevaisuutta. Hmm... 

Mutta: eihän tuo traditionaalinen nyt sentään näin  yksinkertaista ole ja olen itse perehtynyt siihen aika pinnallisesti. Mutta minullahan on orientaalinen OOB-Merkurius kombustissa Aurinkoon! Mutta se on toinen tarina...jos kiinnostaa niin lue yksi vanha kirjoitukseni aiheesta - kirjoittaisin varmaan hieman toisin, hieman myönteisemmin, jos olisin harkinnut pidempään....

Nyt menen nauttimaan Auringon säteistä! Hyvää viikonloppua kaikille!

PS: Onnistuin tähänkin kirjoitukseen tekemään yhden ajatusvirheen liittyen näihin termeihin joka sitten näkyy kaikilla sähköpostitilauksen kautta tämän jutun saaneille. Auts.MOT (mikä oli todistettava). Maltti on valttia!