1.9.2016

Kosmiset veronpalautukset - tai mätkyt


[Tämä kirjoitus on alun perin kirjoitettu maaliskuussa 9.3.2016  päivänä mutta se jäi julkaisematta. Olen tänään 1.9 päivittänyt sen 9 Neitsyttä Auringonpimennyksen osalta, ks. alaotsikko Jopa kosmos sopan keitti. Otsikot keksin maaliskuussa. Koska eilen 31.8 sainkin verottajalta postia – ja mätkyt – niin otsikko lienee entistä ajankohtaisempi. Maailmankaikkeudella on huumorintajua.]


Saamme kokea maaliskuussa uudenkuun aikaan auringonpimennyksen 9.3.2016 Kaloissa 18 astetta ja kuunpimennyksen täydenkuun aikaan 23.3.2016 3 Vaakaa.

Olen aiemmissa bloggauksissa käsitellyt pimennyksiä useampaan kertaan. Tulkintojen  perusteista ja niiden teknisestä puolesta kiinnostunut voi verestää muistiaan tutustumalla kirjoituksiini. Ja kirjoitukseni lopussa löydätte linkit muutaman kollegan bloggaukseen aiheesta - joita voin lämpimästi suositella, siis bloggauksia ja kollegoita.

Taidan vääntää teille ensin rautalangasta rungon ja vasta sitten pohdin sanomaa eli siitä mieleeni tullutta jota tulkinnaksi kutsutaan - ja todennäköisesti nostan erille vähän toisenlaisen näkökulman tai tason kuin kollegat - kunhan tuli vain mieleen... (sanat jotka saavat usein läheiseni huokaisemaan hieman koska tietävät että taas meni tovi kuunnellessa...)

 

Rautalankamalliselitys pimennyksistä - ja vähän vinkkiä




Pimennykset ovat mahdollisia vain Auringon ja Kuun ratojen tullessa linjaan  maapallon kanssa. Näiden "valojen" ratojen leikkauspisteitä kutsutaan Kuun solmuiksi. Pimennykset tapahtuvat siis astrologista termistöä käyttämällä Kuun solmuilla. Solmujen ratoja verrataan maanpallon horisonttitasoon (päiväntasaajaan); alasolmu ja yläsolmu viittaavat pimennyksen suhdetta tähän horisonttitasoon. Tällä kolmiulotteisella tasolla katsotaan olevan astrologiassa yleensä myös tulkinnallisesta merkitystä.

Pimennykset ovat nähtävissä vain rajoitetusti - eri aikoina eri paikoissa - mutta niiden katsotaan astrologiassa olevan koko maapallomme koskevia kollektiivisia tapahtumia joilla on meillä kosminen meta-sanoma; tätä sanomaa tulkitaan astrologiassa astrologisten symbolien (planeetat, merkit, aspektit) kautta. Pimennyksiä tapahtuu joka vuosi, noin 4-6 pimennystä vuodessa.

Useimmat astrologian harrastajat eivät muista että pimennyksetkin kuuluvat omaan perheeseensä, astrominen termi on Saros-perheet ja niillekin voidaan etsiä matriarkka, se ensimmäinen alkupimennys johon pimennystä voidaan verrata. Saman pimennyssarjan "jälkeläiset" putkahtavat maailmaan eli tuottavat pimennyksen noin 18 vuoden välein. Edelliset saman Saroksen pimennykset koimme helmikuussa 1980 (27 Vesimiestä) ja helmikuussa 1998 (8 Kalat) ja tämä Auringonpimennys 9.3.2016  siis tapahtuu 18 Kalat. Tässä on yksi tulkinnan taso - ja liikkuva osa - mukaan astrologin tulkintapalettiin ja -työkaluihin.


Pimennyksen karttaa pyritään kohdistamaan siirtämällä (heijastamalla)  taivaalliset tapahtumat johonkin tiettyyn paikkaan (paikkakunta) - lue: tekemällä kartta esim. Suomen valtion pääkaupungin Helsingin koordinaateille - tai vertaamalla sitä johonkin tietylle taholle (esim. valtiolle) tai henkilölle tehtyyn karttaan.

Joku tai jokin voi kokea että sanoma on tavallista merkityksellisempi - jos ja kun pimennys aktivoi kohteen karttaa, kosmista käsikirjoitusta tai  oikeastaan blue printtiä, toimintasuunnitelmaa.  Tai sitten pimennys näkyy (tai pitäisi näkyä) siellä päin maailmaa missä ihminen asuu ja elää.

Pimennyksiä voi siis ajatella tulkinnallisesta olevan tavallista alleviivaampia transiitteja (niitä ajanlaatua ja -muutoksia kuvaavia planeettojen "osumia") - ja koska pimennykset tapahtuvat aina joko uudenkuun aikaan (auringonpimennys) tai täydenkuun aikaan (kuunpimennys) niin niiden tulkinnassa otetaan huomioon myös tämä "valojen" keskinäisen suhteen tulkinnallinen ero; uusikuu viittaa jo  sanana jo uuteen astumiseen, uuteen sykliin, kierrokseen ja täysikuu jonkun täyttymiseen, valon  (lue: tietoisuuden) lisääntymiseen. Mieleeni tuli sanaparit kuten tekeminen ja oleminen (doing and being) sekä yin ja yang (joka olisi toisin päin eli oleminen ja tekemin.)

...Nyt ymmärrätte miksi läheiseni huokailevat kuulessaan "minulle tuli mieleen että..."....

Yläsolmupimennys puolestaan vie jotain kohti, ylemmäs ja alasolmupimennys taas palauttaa takaisin "maan pinnalle", kertaamaan tai hoitamaan asioita loppuun. Maaliskuussa oli  Kuun alasolmulla tapahtuva pimennys  - ja nyt 1.9.2016 on Kuun Yläsolmulla tapahtuva Auringonpimennys 9 Neitsyttä.

Planeetat kertovat  - riippuu keneltä kysyt... -  tarpeista/energioista/sisäisistä voimista (humanistis-psykologisesti suuntautunut astrologi) ja niiden symboloivien asioiden, henkilöiden, tahojen voimista.

Merkit kertovat puolestaan arkkityyppisestä suhtautumis- ja kokemusmallista jolla asioihin reagoidaan.

Huoneet (kartta jaetaan 12. sektoriin) kertovat millä elämänalueella nämä voimat manifestoituvat  tai mihin ne vaikuttavat.  Tähän tarvitaan paikka ja aika. Maapallo pyörii akselinsa ympäri vastapäivään ja huoneet kulkevat sen suuntaisesti. Auringon sijainti huoneissa kertoo heti astrologille hänen katsoessaan jonkun  karttaa mihin aikaan vuorokaudesta ihminen on syntynyt; auringonpimennys oli  20.3.2016  klo 03:57 joten Aurinko sijaitsee kartan alaosassa - vaikka eri astrologit käyttävät eri huonejärjestelmää joissa huoneiden koko vaihtelee, niin kartan akselit pysyvät samoina – ja 1.9.2016 puolenpäivän aikaan eli kartan yläosassa.

Aspektit ovat planeettojen suhteita toisiinsa ja kartan akseleihin jotka muokkaavat energioita (tarpeita, voimia...) eri tavalla ja vaikuttavat kokemisen tapaan ja reaktiomalleihin. Tulkinnallisesti käytetään erityisesti (tai lähinnä) yhtymiä, neliöitä ja oppositioita.

Traditionaalisen astrologian puolella on erilaisia sääntöjä jonka mukaan pyritään etsimään pimennyksen hallitsevaa planeettaa ja määrittämään sen kestoa.  On myös erilaisia näkemyksiä kuinka kauan pimennyksen sanoma "purkautuu", on voimassa (minkä laatuisessa merkissä pimennys, nousumerkki jne - aloitteellinen, kiinteä, muuttuva). 

Helpointa on ajatella pimennys on voimassa vain seuraavaan noin puolen vuotta tulevaan pimennykseen.  Tämä maaliskuun pimennys kestää 4 min 15 sek. - ja siitä jotkut siis voisivat päätellä että juu, seuraavat neljä kuukautta ovat sanoman tykitystä... useimmat ovat kanssani samaa - tai minä olen samaa mieltä muiden kanssa - että pimennys on (niin kuin muutkin asiat astrologiassa) prosesseja. 1.9. pimennys taas kestää 3 min 10 sek eli kolmisen kuukautta.
Pimennys ei synny tyhjästä (ja Saros-Sarjan alkukin on vain yksi alku isossa prosessissa) - kuten me ihmisetkään emme synny "tyhjään" eikä se lopu kuin seinään, vaan se kaikki minkä syntyi, luotiin tai kehitettiin jatkaa prosessiputkessa - ja toki osa  aina karsiutuu ja päätyy kompostiaineeksi ruokkimaan uusia alkuja jossain muualla, jossain muusssa ajasssa, ehkä  jopa jollekin muulle.

Työjärjestykseen, huutaa kenties joku sitkeä lukija joka on jaksanut tähän asti mutta perustelen pitkää vääntöäni aiheesta. (Tänään on - taas- Suomen Astrologisen Seuran kirjastolla uudenkuun iltamat jäsenille ja kuulin juuri että jotkut jäsenet odottavat esitelmää aiheesta…)

Useimmat astrologiaa harrastaneet ovat sitä mieltä että he hallitsevat alkeet ja tajuavat perusasiat mutta valitettavan usein käy ilmi ettei näin ole.  Ja kun mikä tahansa "perusasia" on jo olemuspuolensa vuoksi - symboli- jo itsessään vailla lopullista ja viimeistä valmista mallia johon sen voi kiteyttää on hyvä välillä miettiä sitäkin että ymmärtääkö mitä näyttää tapahtuvan ennen kuin menee siihen miten sitä tulkita - jos ja kun se mikä näyttää tapahtuvan kuitenkin on osa sitä mihin se tulkinta perustuu.

Jos siis haluaa yrittää todella ymmärtää - vaikka en usko siihenkään, siis lopulliseen ymmärtämiseen - vain ainoastaan siihen että voimme yrittää ja kysellä itseltämme mitä merkityssisältöä haluan tälle kaikelle antaa - ja sitten yrittää toteuttaa aktiivisesti itsekin sitä miten haluamme olla omaa elämäämme kanssaluomassa - kuulostellen sitä kosmista sanomaa, kuinka kokee korjausliikkeen, liikkeen tai pysähtymisen tarvetta ollakseen linjassa itsensä ja maailman kanssa... tai jotain.

Ojdå. Näinkö kalastellaan asiakkaita tulkintaan? No ei... Oletan että tätä blogiani lähinnä lukee astrologian harrastajat tai siitä kiinnostuneet. Paras tapa hankkia asiakkaita on varmaan tarjota tätä tämä tarkoittaa teille Oinaille, Härille, Kaksosille jne vaan se vasta vaatii asioiden yksinkertaistamista ja tiivistämistä muutamaan yleiseen huomioon - ja mielellään mahdollisemman koukuttavasti jättäen ilmaan kysymyksiä - johon astrologilla on  tod.näk. Vastauksia. (Jaa, mitenköhän tuo pitäisi tulkita, sanoo minulle varmaan jälkeen päin yksi kollega.) Se on oma lahjakkuuden lajinsa - ja mitä enemmän aikoo aidosti sanoa vähemmillä kirjoitusmerkeillä, sen vaikeampaa se on. Ja toisaalta, hyvin tiivistetty teksti ei usein avaudu lukijalle - ja pitkää ei jakseta lukea.


Maaliskuun 2016 auringonpimennyksestä



Kalojen merkissä, tuossa Eläinradan viimeisessä merkissä, on kasautunut stelliumi, rypäs ja Kalojen moderni hallitsija Neptunus on  9 Kalat yhtymässä Merkuriukseen  ja perinteinen hallitsija Jupiter on oppositiossa Aurinkoon ja Kuuhun 18 asteessa Jupiterin sijaitessa sen vastamerkissä Neitsyessä ja perääntyessä. Jupiter tekee myös kolmiota Plutoon Kauriissa ja kvinkunssia Uranukseen Vesimiehessä.  Saturnus tekee näihin "valoihin" neliötä Jupiterin hallitsemasta merkistä Jousimiestä (16 Jousimiestä) sekä Jupiteriin.

Niinpä. Revi tuosta sitten helppo, kaiken kattava, selkokielinen selitys - ja mikä se Saros-sarja olikaan... ja tarjoile se niin että jokainen lukija luulee ymmärtävänsä mitä astrologi luulee tarkoittavan ja sitten anna eväitä tulkita mitä se lukijalle itselleen voisi tarkoittaa. Ja ilmaise se eri tavalla, omaperäisesti,  kuin muut tuhannet astrologit eri puolilla maailmaan tarkoittaen kuitenkin aika tavalla samaa. Ojdå. Jos siis hahmotit sanoman rungon. Edes.


Missä on pihvi?



Uranus-Pluto-neliö (josta olen kirjoittanut useasti täällä) on mukana sopassa - se on perusaine, johon tulevat sopat pitkään perustuu - pidämme sen mausta tai emme.  Sopan alkuresepti on 1960-luvun  teknologian kehittymisen ja sitä seuranneen työn muutosten ja yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien purkamisen keittiössä (yhtymä Neitsyessä) synnytetty. Tämä "soppaliha" jäi marinoitumaan eli ihmisten työstettäväksi ja nyt sitten voi jo ajatella sen ehdittyä neliöön eli ympäristön, maailman ja karmamme meille tarjoamat palkinnot tai kosmiset veronpalautukset - tai mätkyt alkavat langeta maksettavaksi - tai tulevat maksuun. Miten meni niin kuin omasta mielestä, ihmiskunta?


Mundaanisti Aurinko on hallitsija ja Kuu edustaa kansaa ja nämä ”valot” ovat siis oppositiossa perääntyvään Jupiteriin Neitsyen merkissä jossa se on vahva, mutta enemmänkin haasteellisella tavalla. Jupiterin laajentava vaikutus-  mm. uusien kokemuksien kautta oppiminen– voi näkyä Neitsyen merkkissä ja stressiaspekteissa yksityiskohtiin takertumisena, nillittämisenä ja pilkun viilauksena, ”ei nähdä metsää puilta”,  touhutaan  kovasti muttei välttämättä  tule tuloksia koska kokonaiskuva voi olla kadoksissa.  Maaliskuussa  2016 ”valoihin” ja Jupiteriin teki neliötä Saturnus Jousimiehestä  jolloin taivaalle muodostui niistä t-risti, jonka kärkenä oli tuo ”kosminen opettaja” Saturnus.

Saturnus on enää yhden merkin päässä omasta hallitsemastaan merkistä, Kauriista (ja sitä seuraavasta Vesimiehestä jonka katson myös olevan Saturnuksen hallitsema planeetta, yhdessä Uranuksen kanssa) - se viettää noin 2,5 vuotta per merkki. Olen leikitellyt ajatuksella että jokainen merkki ennen tuloaan kotimerkkiinsä käy läpi jonkinlaisen kiirastulen tai ainakin puhdistavan suihkun, itsereflektoinnin - tai tarjoten siihen mahdollisuuden. Saturnukseen liittyy rajoitukset, velvollisuudet, struktuuri - yksinkertaistaen: vastuu.

Saturnus on Jousimiehessä kovin julistavassa ja kantaa ottavassa merkissä  joka ei varmastikaan helpota opposition aspektin vaatimaa tietoiseksi tulemisen ja yhteensovittamisen ja –sovittelun teemaa mutta varmastikin tuo tietoisuuteen vastakkainasetteluja joista täytyisi löytyä jonkinlainen yhteinen arvopohja josta ponnistaa eteenpäin. Aika näyttää miten tässäkin onnistutaan…



Jopa kosmos sopan keitti...



Toivottavasti koukuttavaksi tarkoitettu väliotsikko viimeistään houkuttelee teitä lukemaan.
Ja ennen kaikkea: toivottavasti tuo alustus edes jotenkin tätä miten nämä astrologiset tulkinnat syntyvät teknisesti. Ainakin minulla.


Tänään 1.9.2016 on siis Auringonpimennys 9 Neitsyttä ja taivaalla on taas t-risti. Nyt Aurinkoon ja Kuuhun on oppositiossa vuorostaan Neptunus ja Kuun alasolmu Kaloissa  ja t-ristin kärkenä on Jousimiehessä Saturnus ja sen seurana myös Mars.

Taivaalla oleva t-risti kuvastaa aikaa jossa todellisuudentaju on monella koetuksella ja maadoittuminen on tarpeen mutta  frustaatioilta (turhautumilta) ei voi välttyä mutta joskus vaan on yritettävä pysyä edes pinnalla vaikkei mikään tuntuisikaan etenevän tai päämäärät tuntuu katoavan yhä kauemmaksi.  

Turhautumat (Saturnus/Mars) on helppo projisoida muihin (neliö Neptunus/Kuun alasolmu) ja populistisille  ”lopullisten ratkaisujen”  tarjoajille on tavallista enemmän kysyntää. Epävarmat ajat luovat markkinoita varmojen ratkaisujen tarjoajille.

Neptunuksen pitkä pieti Kaloissa ja Kuun alasolmun yhtymä siihen kuvastavat Neptunuksen passivoivia ja eskapistisia voimia, todellisuuden pakoa, halua uskoa ulkopuoliseen ratkaisijaan, suurempien voimien väliintuloon.

Myös luonnonvoimat, erityisesti veteen liittyvät haasteet ja maanvajoamat, virukset, masokistinen  ja passiisivis-aggressiivinen marttyyrikruunun etsintä ovat osa Neptunuksen symboliikkaa joista saamme varmaan tuta kollektiivisesti. Ilmastonmuutoksen nopeutuminen, napajäätikoiden sulaminen, Golf-virran hidastuminen ja mahdollinen pysähtyminen... siinä jotain yhteisiä, globaaleja haasteita, joita voisi ihmiskunta pohtia kun vielä on aikaa..kai.

Tämä Auringonpimennys kuuluu Saros-sarjaan 19 N, joka alkoi vuonna 1331 20 Rapua. Itselleni tuo Saros-sarjan juurikartta tulee oppositioon Kuuni Kauriissa kanssa ja syntymäkarttani 8. huoneeseen (yhteiset varat ja hankkeet).  Juurikartalla Neptunus oli yhtymässä alasolmuun – kuten nytkin syyskuun Auringonpimennyksessä – ja siinäkin oli t-risti (Venus-Jupiter-Saturnus) –ja siinäkin t-ristin kärkenä oli Saturnus.  

Ja kas, Bernadette Brady toteaa kirjassaan ”Predictive Astrology -The Eagle and the Lark” tuosta Saros 19 N juurikartasta

“Tämä Saros-sarja käsittelee realismia, maan pinnalle palaamista. Yksilö tulee tietoiseksi vanhasta tilanteesta ja näkee sen kuten se on eikä niin kuin hän ajatteli sen olevan. Tämä voi olla hyvinkin rakentavaa aikaa hyväksyä tosiasiat ja käydä niihin käsiksi”

”This Saros Series is about realism, a coming down to earth.
The individual will become aware of an old situation, and see it for what it is than what he or she thought it was. This can be a constructive time for tackling the truth.”

Sama pimennysperhe tuotti auringonpimennyksen elokuussa vuonna 1998, silloin pimennys tapahtui 29 Leijonaa.  Syyskuussa 1997 oli toisen Saros-perheen (18 N) tuottama pimennys mutta jokseenkin samassa asteesssa eli 10 Neitsyttä.

Aika mennyt ei koskaan palaa ja haasteet eivät koskaan toteudu samalla tavalla, mutta pohtimalla mitä noin 18 vuotta sitten tapahtui ja mitä siitä opit, voi auttaa sinua hahmottaa tämän erityisesti muuttuvia merkkejä (Kaksoset, Neitsyt, Jousimies, Kalat) omaavien henkilöiden (maiden ja instituutioiden) haasteita, varsinkin jos kartalta löytyy 4-15 astetta muuttuvia merkkejä.
Joku voittaa aina, ja joku maksaa velkaa, jotkut jopa toisten puolesta, ainakin jonkin aikaa - mutta jossain vaiheessa Kosminen Verottaja ottaa yhteyttä. Ratkaisuja tehtäessä voisi  itsekukin miettiä myötätuntoa (Neptunus) ja vastuuta (Saturnus) sekä omia arvojaan (Jupiter, Venus) - ja toimia niiden mukaisesti (Mars) - ja lopputulos on Korkeimman kädessä.

Buddha on kuulemma sanonut että "myötätunto joka ei käsitä sinua itseäsi, ei ole myötätuntoa". Sekin kannattaa muistaa. Muttei se poista vastuuta yrittää tehdä oikein.

PS. Lisään pimennyskartat tähän illalla ja linkit blogikirjoituksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti