16.4.2013

Intohimoa ilmassa


Astrologinen vuosi alkaa Auringon siirtyessä kuukaudeksi Eläinradan ensimmäiseen merkkiin Oinaaseen kevätpäiväntasauksena 19-21. maaliskuuta.  Tänä vuonna kevätpäiväntasaus oli 20. maaliskuuta.

Oinas-energia on rohkeata, aloitteellista, omaehtoista, uusia uria luovaa, kiihkeää, kärsimätöntäkin alkuvoimaa, aitoutta ja luonnonlapsimaisuutta. Huhtikuussa 2013 Auringon lisäksi useampi planeetta on saanut kuin uudistavan kosmisen adrealiiniryöpsähdyksen kulkiessaan  Oinaan reviirillä. 

Tapamme käsittää ja hahmottaa  (Merkurius), arvomme, ihmissuhteemme, talousasiamme, elämämme rikkauden lähteet (Venus), puolustuskykymme  ja tahtotilamme (Mars) sekä sisäiset ja ulkoiset muutostarpeemme, ääriliikkeet ja uusi teknologia  (Uranus) ovat saaneet lisäpotkua ja uusi sykli alkaa intohimoisissa tunnelmissa.



Elämää eletään eteenpäin mutta historialla on tapana toistaa itseään joten katsomalla taaksepäin voi oppia menneisyydestä ja oppia ehkä rakentavampia tapoja. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana löysin neljä kevättä (1968, 1969, 1975, 2011)  jolloin on ollut tämän kaltainen planeettojen Oinas-kasauma kuin tänä keväänä. Mitä silloin tapahtuikaan....


1968 - Kun kaikki oli mahdollista 


 Vietanamin sota alkoi keväällä 1968, Euroopassa opiskelijat ja työläiset protestoivat, yliopistoja vallattiin ("Pariisin kevät"), itä-Euroopassa "Prahan kevät" tukahdutettiin Neuvostoliiton miehittäessä Tsekkoslovakian. Aasiassa Pol Potin hirmuhallitus tuli vuosiksi valtaan Kamputseassa 1975 ja Euroopassa toimi useampi terroristijärjestö. USA:ssa syntyi Vietnamin sodan vastainen rauhanliike ja mustien kansalaisoikeuksien esitaistelija Martin Luther King murhattiin keväällä 1968. Paavi kielsi raskaudenehkäisymenetelmät.   Teknologian saralla tapahtui:  ensimmäinen miehitetty avavaruuslento oli 1968  ja seuraavana vuonna (20.7.1969) oli ensimmäinen miehitetty Kuulento.Avaruusteknologiaa hyödynnetään nykyään monilla eri aloilla ja arjessamme.

Kevät  2011 jäänee historiankirjoihin "Arabikeväänä", alueen mielenosoitusten, kansannousujen ja sisällissotien aikana, jota auttoivat nykyaikainen tiedonvälitys, käsipuhelimet, televisio ja internet. Myös kevään 2011 Japania koitellut tsunami joka tuhosi Fukushiman ydinvoimalan a aiheuttaa edelleen ympäristöongelmia sijoittaa tähän jaksoon.   Ranskassa tuli voimaan burkat ja muut kasvot peittävät vaatteet kieltävä laki. 


Mielen vallankumouksen aika?

Maailma on - jälleen kerran - murroksessa ja oikeastaan vain muutos on jatkuvaa. Kyseessä on enemmänkin prosessi, jossa pitkään pinnan alla muhineet asiat, energiat, tunteet ja tarpeet nousvat tietoisuutemme, materialisoituvat tapahtumina. Olemme kaikki osa kollektiivia, kollektiivista mieltä ja uskon että pieni pisarakin voi vaikuttaa virran suuntaan.  Ajan laatua (kairos) kuvaa mielestäni hyvin Ajattelun Ammattilainen-blogissa kerrottu viime viikonlopun Aalto-yliopistoseminaari jo otsikollaan "Miten luova intohimo muuttaa maailmaa?"

Ääretöntä monimutkaisuutta ei voi ottaa haltuun analysoimalla. Olennaista on tarttua nyt toimeen ja tehdä jotain uutta – jotain, joka kirkastaa omassa elämässäsi tai lähipiirissäsi sitä, missä oma intohimosi on.
Mieti vaikkapa, mistä tykkäät kaikkein eniten. Buukkaa sitten ensi viikolle kalenteriin tunti, ja tee juuri sitä. Peru palaveri ja anna itsellesi laatuaikaa, jotta intohimosi saa tilaa hengittää. Pura esteitä innostuksen edeltä. Anna ideoiden lentää.

Jumalainen Miss M  eli  Bette Midler (nousumerkiltään Oinas, Aurinko julistavassa & joviaalisessa Jousimiehessä, Kuu intensiivisessä Skorpionissa) julistaa tässä "I'm beautiful" (Olen kaunis) oinasmaisesti  rohkeutta olla oma itsensä, röyhistää rintaa, olla ylpeä itsestään mutta ennen kaikkea tässä julistetaan milestäni hauskalla tavalla  itsensä hyväksyntää ja tervettä itserakkautta. Löydä Betten avulla oma sisäinen jumalattaresi ja anna mantran julistaa uutta asennetta!  Juhlitaan kevättä ja uutta alkua!









8 kommenttia:

  1. Raikas uusi alku oinashengessä! Kyllä astrotaivaalle tähtiä mahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kollegaa! Tulen todennäköisesti päivittämään blogiani muutaman kerran viikossa. Fiilispohjalla. :)

      Poista
  2. Hyvä Soile! Mielenkiintoinen kirjoitus ajan hengestä. Sopivan pituinen, tiivis ja selkeä. Oikein mukava lukea. Terv. (veemäinen)veskari - ystäväsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava lukea että onnistuin tavoitteessanani kirjoittaa tiivimmin. Ja mukava huomata että sisältö miellytti.

      Poista
  3. No nythän se repäs. Jo eilen ajattelin että puuttuu uusi astroblogi,tänään ei sitten enää puutu. Reipas tyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivas yksin tietää mihin suuntaan nämäkin kirjoitukset lähtevät kehittymään mutta bittiavaruuteen mahtuu joten rohkeasti bloggaamaan! Erilaiset näkökulmat tai ilmaisutavat ovat virkistäviä.

      Poista
  4. Voi kun mahtavaa!! Olen penkomalla etsinyt kaikkia mahdollisia astroblogeja!
    Uuden astrovuoden lahja! Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa luettavaa! Kiva että jaksat kirjoittaa.

    VastaaPoista